Maastopyöräily

Maastopyöräilyssä (engl. mountain biking) ajetaan polkupyörillä joiden ajo-ominaisuudet mahdollistavat monenlaisessa maastossa ajamisen. Perinteisestä maantiepyörästä maastopyörän erottaa halkaisijaltaan pienemmät, 26-tuumaiset pyörät, tukevampi runkorakenne, ilmatilavuudeltaan isommat nappularenkaat, tehokkaammat jarrut sekä ajoasento, joka mahdollistaa pyörän vaivattomamman käsittelyn. Perinteinen kolmiomallinen runko on säilyttänyt suosionsa siirryttäessä perinteisistä katupyöristä maastopyöriin, sen sijaan erilaisia jousitusratkaisuja on maastopyöriin kehitelty jo kymmenen vuoden ajan varsin intensiivisesti. Suosituin maastopyörien runkojen ja osien valmistusmateriaali on alumiini keveytensä vuoksi, mutta myös kromi-molybdeeniteräksisiä runkoja ja osia valmistetaan yhä. Kalleimmissa pyörissä käytetään myös kasvavassa määrin hiilikuitua, joka on alumiiniakin kevyempää. Omin ajoalusta maastopyörälle on ihmisen muokkaama maasto, jota ei ole kuitenkaan tarkoitettu moottoriajoneuvoille, eli Suomessa esimerkiksi jokamiehenoikeuden alaiset metsäpolut.

Historia:

Maastopyöräily on alkujaan täysin amerikkalainen urheilulaji. 1970-luvun Kaliforniassa, Marinin maakunnassa paikalliset nuoret keksivät aikansa kuluksi erilaisia korvikelajeja surffaamiselle, ja pyörillä vuoripolkuja alas ajeleminen oli yksi niistä (ja rullalautailu toinen). Sen aikaisiin cruiser-tyylisiin polkupyöriin keksittiin asentaa moottoripyörien osia, kuten jarrukahvoja ja nappularenkaita. Maastopyörä kaupallistui hyvin nopeasti, ja 1990-luvulle saavuttaessa oli Suomessakin saavutettu eräänlainen buumi maastopyörissä. 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa oli maastopyörien jousitustekniikka kehittynyt jo niin pitkälle että voitiin puhua jo varsinaisesta edusta verrattuna täysjäykkiin maastopyöriin. 2000-luvulla eletään maastopyöräilyssä erilaistumisen aikaa, kun maastopyöräilyyn kehitetään jatkuvasti uusia tyylisuuntauksia joita varten löydetään myös kaupallista potentiaalia pyörien kehittelyssä.

Kansainvälinen pyöräilyunioni, UCI (ransk. Union Cycliste Internationale) tunnusti maastopyöräilyn alajaoksekseen verrattain myöhään, 1990-luvun alussa, vaikka maastopyörillä oli ajeltu kilpaa Yhdysvalloissa ja Keski-Euroopassa jo kymmenisen vuotta. Ensimmäiset maailmanmestaruuskisat pidettiin Coloradossa vuonna 1990. Maastoajo otettiin olympiakisojen lajivalikoimaan Atlantan olympialaisiin 1996, alamäkiajo odottelee yhä olympiakelpoisuuttaan.

Alalajit:

* Maastoajo (engl. Cross Country, XC) on perinteisin maastopyöräilyn alalajeista. Kilpailuissa ajetaan usean tunnin ajan radalla, joka asettaa sekä ajajan aerobisen kunnon että ajotekniset kyvyt koetukselle. Maastoajoa voisi verrata murtomaahiihtoon. Kisaan lähtijät lähtevät matkaan samanaikaisesti, eikä ulkopuolista apua saa käyttää huoltotoimenpiteissä. Lajiin tarkoitetut pyörät ovat mahdollisimman kevyitä ja ajoasennoltaan usean tunnin satulassa hikoilemisen mahdollistavia. Maastoajosta polveutuvia alalajeja ovat ajallisesti pitkät, maraton-tyyliset kilpailut, sekä suomalainen maastopyöräenduro, jossa maastoajoon sovelletaan moottoripyöräenduron kilpailutraditioita.

* Alamäkiajossa (engl. Downhill, DH) ajetaan yksitellen kelloa vastaan rata, joka kulkee nimensä mukaisesti alamäkeen. Yksi lasku kestää yhdestä kymmeneen minuuttia, ja rata on ajoteknisesti haastava, sisältäen eri kaltevuuksia, kivikkoa, juurakkoa, kuivaa ja märkää maastoa, hyppyreitä ja pudotuksia. Alamäkipyörä on teknisesti ehkä kaikkein edistyksellisin polkupyörä, vaatimuksena nykyään muun muassa noin 20 senttiä joustoa molemmille pyörille, kestävä rakenne ja kuitenkin alle 20 kilogramman paino. Alamäkiajoa voisi verrata alppihiihdon syöksylaskun ja motocrossin sekoitukseksi. Suomella on tällä hetkellä edustusta alamäkiajon maailmancupin kärjessä Matti Lehikoisen verran, toinen jo uransa lopettanut huippunimi on Suomen kaikkien aikojen menestynein pyöräilijä, Katja Repo.

* Dual Slalom, 4 Cross ja Mountaincross ovat lajeja jotka periytyvät alamäkiajosta, mutta joissa ajetaan useampi kilpailija kerrallaan (usein pudotuspelinä) lyhyellä radalla, ja hieman helpommilla (motocross-tyylisillä) radoilla, mikä tuo mahdollisimman paljon näyttävyyttä katsojille. Pyörät ovat kevennettyjä versioita alamäkipyöristä. Niissä on usein jousitus vain etuhaarukassa ja muistuttavat paljolti etäisiä serkkujaan, 20-tuumaisilla renkailla varustettuja BMX-pyöriä. Fyysinen kontakti on näissä lajeissa usein sallittua. Ratoja on useantyyppisiä; on hiekkaratoja, metsäratoja, yms.

* Trial on polkupyörillä ajettava versio moottoripyörätrialista, eli laji jossa mahdollisimman vähin kosketuksin on selvittävä radasta, jota eivät useimmat edes kävellen selvitä. Trialia ajetaan maastopyörien lisäksi myös 20-tuumaisilla mod-polkupyörillä.

* Freeride-maastopyöräilyn voisi käsittää tarkoittavan kaikkea sitä ajamista mitä kilpailevat maastopyöräilijät eivät tee. Freeride oli alun perin kaupallinen termi, jonka suuri amerikkalainen pyöränvalmistaja Cannondale suojasi omalle pyörämallilleen sen jälkeen kun oli keksitty, että hiihtokeskuksia voi pitää auki myös kesäisin pyöräilijöitä varten. Myöhemmin freeride on vakiintunut tarkoittamaan tavallista vauhdikkaampaa, alamäkeen suuntautunutta maastopyöräilyä, jota voi harrastaa niin luonnossa kuin rakennetulla alueella, ja joka on enemmänkin ajamisfilosofia kuin tiukasti rajattu alalaji. Freeride-pyöräilyn pyhiinvaelluskohteena pidetään Kanadan Brittiläistä Kolumbiaa, jossa lajin harrastajien tuoma matkailupotentiaali tiedostetaan varsin hyvin. 2000-luvulla freeride-pyöräily on kokenut voimakkaan kaupallistumisen, ja erityisesti suurten virvoitusjuomayhtiöiden mukana on tullut myös freeride-kilpailut.